Kun appelsiinikaan ei mene alas

Loppureissuun mahtui kommellus, joka sinetöi päätökseni palata kotiin.

Sen, minkä turtuminen oli aloittanut, viimeisteli sairaalareissu.

Kun syöksyin bussilla pois surffikylästä, takanani oli jo kolmen viikon verran sairastelua. Aikaisempi lääkärireissu oli auttanut hetken, mutta ei kunnolla. En mene yksityiskohtiin, mutta tiivistettynä mikään ei pysynyt sisällä. Ruokahalu katosi, paino putosi ja olo oli vetämätön. 

Syöminen muuttui taisteluksi, ja bussipäivä oli pahin kaikista. Minulla meni itkua tuhertava puolituntinen siihen, että sain alas yhden appelsiinin. Oksetti ja aloin palella.

Kun lopulta bussi saapui myöhään illalla Limaan, tuntui, etten pysy jaloillani. Ja siinä vaiheessa kun kuski ojensi rinkkani, en jaksanut pidellä sitä, vaan lysähdin lattialle.

Minulla mitattiin yli 39-asteen kuume ja ambulanssi kuskasi minut sairaalaan. Sireenit soivat ja valot vilkkuivat, mutta eivät tilanteen kriittisyyden takia, vaan siksi, että muuten ruuhkasilla suurkaupungin teillä ei olisi päässyt millään eteenpäin. En ole ennen ollut ambulanssissa eikä tarvitse toivottavasti mennä toiste. Ensihoitajat olivat kyllä aivan ihania ja kielivaikeuksista huolimatta saivat uunonkin ymmärtämään: Onko passia? Oletko raskaana? Mihin sattuu?

Perillä sairaalassa minut laitettiin pyörätuoliin ja hoitaja sanoi, että minun on jäätävä yöksi nesteytykseen. Silloin tuli yön ainoa itku. Puhelimesta oli akku loppu ja kello lähestyi puolta yötä. Istuin rinkka jaloissa ja kangaskassi sylissä ja olisin maksanut vaikka mitä, jotta voisin edes pienen hetken puhua suomea.

Julkisen sairaalan käytävät olivat täynnä ihmisiä, joiden katselu vihloi. Oli raskaana oleva nainen, joka piteli vatsaansa tuskainen ilme kasvoillaan ja vanhus, jonka jalat laahasivat pitkin lattiaa rikkinäisessä pyörätuolissa. Poika silitti tajuttoman tyttöystävänsä hiuksia ja kuiskaili tämän korvaan. Erään sängyn viereen saapui pappi.

Koetin lohduttaa vieruskaveriani, kivusta vaikertavaa tyttöä. Silitin olkapäätä ja hymyilimme hetken. Minua riivasi syyllisyys siitä, että minun ympärilläni hösätään, vaikka kaikilla muilla on paljon vaikeampaa. Enää ei itkettänyt, väsytti vain.

Jos johonkin voi matkalla luottaa, niin siihen, että aina sattuu jotain haaveria.

Aasiassa poltin jalkani pakoputkeen, Jenkeissä pyörtyilin ja Afrikassa oksentelin. Australiassa aukesi sääri, kun kaaduin liukuportaissa, ja Itä-Euroopassa repäisin etusorveen haavan, kun opettelin avaamaan kaljaa veitsellä. 

Kerran hyppäsin mönkijällä hyppyristä aitaa päin ja mönkijä kaatui päälleni. Ympärille kerääntyi joukko paikallisia nauramaan, he kun ajattelevat, että nauru tekee tilanteesta helpomman kestää..

Ikimuistoisin sairastuminen oli kuitenkin yöbussissa Thaimaassa. Olin ensimmäistä päivää ikinä yksin reissussa eli valmiiksi hermona. Säikähdin siis kamalasti, kun heräsin yöllä viiltävään vatsakipuun. 

Vessasta palatessani näin paikallani vieraan pojan, joka säntäsi pois, kun näki minun tulevan. Yritin selvittää, mitä hän puuhaili, mutta tajusin hänen olevan kuuro. Kuten myös koko seurueen, jonka keskellä paikkani oli. 

Kun valot taas sammutettiin ja muut jatkoivat unia, tunsin itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan. Kukaan ei ihan oikeasti kuullut itkuani. 

Maailman lääkäreitä ja klinikoita on tullut siis nähtyä. Kaikki vaivat ovat parantuneet nopeasti eikä minulla ole jäänyt mitään pelkoja ulkomailla sairastamisesta, päinvastoin. Mutta ei se ikinä kivaa ole, etenkään yksin ja yötä vasten.

Ei nytkään.

Lopulta selvisi, että sairaalassa on niin täyttä, ettei minua ei voitu ottaa sisään. Onneksi. Sain rokotuksen, kolmea eri lääkettä ja kehoituksen palata kokeisiin seuraavana päivänä, jos kuume ei laske.

Seuraavana päivänä hoipuin lentoyhtiöön ja ostin liput kotiin.

 

 

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s