Tätä on lähteminen

// Kirjoitettu tammikuun alussa

Olen hankkinut matkavakuutuksen, sulkenut puhelinliittymän ja vaihtanut osoitteen vanhempien luokse.

Minulla on uusi passi, luottokortti ja kirpparilta löydetyt narusandaalit, joiden pohjissa on yhä hiekkaa. Repun sisältö on luonnosteltu päässä: otsalamppu, kuukuppi, adapteri. Bikinit, kookosöljy. Paljon kyniä ja paperia.

Olen tsekannut moneen kertaan, että Brasiliaan saa varmasti viisumin lentokentältä ja hankkinut ensimmäisille öille sohvasurffauspaikan. Olen vaihtanut rahaa ja skannannut passista kuvan.

Samat toimet on tehty jo niin monta kertaa ennenkin, että ne menevät rutiinilla.

Ei tarvitse arpoa, millaisen rinkan valitsen (aikoinaan käytettynä ostettu 55-litran Haglöfs), ovatko rokotukset kunnossa (terveyskeskukseen soitolla pääsee alkuun ja jos on kiire, suosittele matkailuklinikkaa) tai onko parempi pakata liikaa vai liian vähän (ehdottomasti liian vähän).

Myös tunteisiin olen kerrankin pystynyt suhtautumaan melko iisisti.

Seuraan huvittuneena sitä tunnemyrskyä, joka lähtöjä edeltää. Samat mietteet joka kerta.

Kun hetki on hyvä: “Miten ikinä pystyn lähtemään?”

Ja kun huono: “Milloin pääsen täältä jo pois?”

Vihloo.

Suurin on epämääräinen suru. Kaikkea ikävöi jo etukäteen ja olo on oudon haikea. Heippa ystävät, ikkunalauta ja omat vaatteet. Hiljaiset aamut, lähikahvilan chai ja puhtaat pussilakanat. Iskä, ruisleipä ja sähköhammasharja!

Ja koti. Miten ikinä voin hylätä maailman kauneimman kodin? Pestä pyykkiä jossain kuppaisessa pesulassa ja etsiä yöpaikan toisensa perään, olla yksin ja kielitaidoton vieraassa maanosassa. Miksi en jaksanut opiskella edes vähän espanjaa. Mitä jos sairastun tai minut puukotetaan sivukujalla? Mitä jos on ihan hirveää ja ahdistaa koko ajan, mitä jos en ikinä palaa kotiin…

Välillä olen niin vihainen itselleni: mikä hemmetti on vikana, kun aina pitää jättää kaikki hyvä taakse ja häipyä! 

Miksi en tiedä, mitä haluan ammatillisesti tehdä ja sitten vain tee sitä?

Miksi valkoinen koti, lehtityö ja kokomustat Cosin vaatteet eivät riitä tekemään minua onnelliseksi?

Miten minä uskallan?

Vituttaa. En halua lähteä, tämä oli paska idea.

Ja niin edelleen. Samat jutut joka kerta.

Fakta on, että lähden joka tapauksessa ja lähdettyäni tämä alkukaaos katoaa mielestä. Kaipuu lievenee jetlagin jälkeen ja se, mitä ei ole kyydissä, joko ostetaan tai unohdetaan. Saa pelottaa, mutta ihan sekaisin ei tarvitse olla. Vaikka tunteet suhaavat vuoristorataa, itse voi vaikuttaa siihen, hyppääkö possujunaan vai tornadon kyytiin.

Sillä toisaalta: olen 24-vuotias.

Olen nuori, vapaa ja peloton! Matkustus tekee minut niin onnelliseksi, ettei siinä ole mitään järkeä. Pian saan tehdä taas kaikkea sitä, mitä aina kaipaan: juosta rannalla, kirjoittaa kahviloissa ja päätyä outoihin seikkailuihin. Saan jättää taas hetkeksi taakseni urapaineet ja kokea, että tulevaisuus on ihme, ei painava taakka. 

Joskus kaipaan vielä kipeästi, että voin pakata rinkkani ja häipyä maailmalle tasan niin pitkäksi aikaa kuin huvittaa. Joskus en pysty, tai mikä tärkeämpää, en edes halua lähteä. Nyt on nautittava ajasta, kun pystyn ja haluan.

Kun muistan sen, innostun. En malta pysyä paksuissa sukkiksissani vaan janoan päästä lämpimään. Rinnassa kuplii tuttu polte, villi elämänjano, kaikki se valtava ja tuntematon mikä vetää puoleensa kerta toisensa jälkeen.

Siispä hoidan viimeiset hommat parhaani mukaan ja siinä sivussa elän elämääni kuten aina ennenkin. Yhtenä päivänä vain pakkaan kamani ja hyppään koneeseen. Sen jälkeen on jo helpompaa.

PS. Olen saanut toiveen kertoa pakkausvinkkejä. Voin kirjoittaa tien päältä lisää, mutta aiemmasta blogistani löytyy aiheesta pari postausta. Jos mitä tahansa kysymyksiä tulee, kysykää! Vastaan aina tosi mielelläni.

Pitkän reissun pakkausvinkit

Vinkit Afrikkaan pakkaamiseen

Mitä mukaan lennolle

Advertisements

9 thoughts on “Tätä on lähteminen

  1. Niin tuttuja tunteita! Kirjoitin itse tänään juuri blogiin tavaroiden ikävästä, kuinka sitä jossain kohtaa matkaa alkaakin vihaamaan jokaista rinkassa kulkevaa tavaraansa. Jokaista! 😀 Jään innolla seuraamaan taas sun matkatekstejä, kiteytät niin hyvin ajatuksia tien päältä, että wau!

    Annakaisa / Tuottaja-Anttila

    Like

  2. Ei haittaa vaikka ei espanjaa osaiskaan, koska Brasiliassa puhutaan portugalia 🙂 Tietty espanja auttaa ymmärtämään portugaliksi kirjotettua tekstiä jonkun verran koska ne kielet on saman tyylisiä.

    Like

  3. Voi että, koen niin samoja tunteita juuri nyt! Olen lähdössä ehkä elämänmittaiselle matkalle, joka alkaa Itävallasta. Kohta tämä luopumisen ja lähtemisen haikeus vaihtuu tuntemattoman innostukseksi. Jännää, miten tuttuja nämä tunteet ovat ja miten ne silti tuntuvat yhtä voimallisesti. Jään seurailemaan seikkailuasi! Minunkin blogistani löytää sitten vuoria, auringonvaloa pyökinlehtien välistä ja maailman ihmettelyä.

    Like

  4. Miksi valkoinen koti, lehtityö ja kokomustat Cosin vaatteet eivät riitä tekemään minua onnelliseksi?

    Samaistun tähän lauseeseen. Hitto, mun piti kans tulla Rioon tammikuussa. Mut täällä Lissabonissa kökin edelleen 😀

    /saara

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s